ihan paras päivä

Mennäänkö me tänään johonkin? Kysymys toistuu jokaisena lauantai- ja sunnuntaiaamuna, noin keskimäärin vastaus on et joo mennään. Meidän lasten mielestä paras päivä on sellainen kun saa lojua ja vanua yöpaidassa pesemättä hampaita ja harjaamatta hiuksia ihan koko päivän. Voi pelata kunnes ei enää jaksa ja sit vaihtaa kirjaan, sellaisina päivinä kukaan ei käske lopettamaan. Sellaisina päivinä aikuiset nukkuu päikkäreitä, äiti leipoo pullaa tai sämpylöitä ja asentaa vaikka uuden lattian keittiöön.

Sellaisia päiviä on harvoin, mutta eilen oli yksi niistä. Sellainen ihan paras päivä. Koko päivän satoi eikä me menty edes ulos. Illalla sade muuttui lumeksi ja koko joukko toivoi maanantaiksi lumipäivää. Lumipäivänä ei ole koulua vaan silloin mennään ehkä pulkkamäkeen tai ainakin tehdään lumiukko. Aamukuudelta puhelimeen kilahtaa tekstari koulupiiristä. Kaikki koulut suljettu lumen vuoksi, reilut kymmen kilometriä meiltä lumesta ei ole tietoakaan, vaan nurmet vihertävät. Ystävät soittelee ja kysyy että oikeestiko meillä on lunta. Oikeesti on.

Naapurin lapset tulee hakemaan meidän laumaa pulkkamäkeen. Ollipolli on menossa tutusti shortseissa ja pukee vastahakoisesti haalarit päälle. Me lähdetään Martan kanssa mukaan täydelliseen säähän. Aurinko paistaa, maa on valkoisena ja lämpötila jossakin kahdeksan asteen hujakoilla. Tuupin vauhtia laskijoille ja nautin. Siellä mäen päällä seisoessa sydän läikähtää onnesta ja kiitollisuudesta; minä saan olla tässä näin. Me mennään kävelylle lammen ympäri, aurinko lämmittää niin että sidon takin vyötäisille.

Koko lauma tulee meille leikkimään, viisi lasta. Ensin kaakaota ja partiokeksejä, muutaman tunnin päästä lounasta. Tytöt pelaa lautapelejä olohuoneessa mun tehdessä töitä. Pojat leikkii piilosta yläkerrassa. Tuntuu samalta kuin silloin kauan aikaa sitten, ennen kuin kukaan meni kouluun. Helpommalta vaan.

Kun naapurit kutsutaan iltapäivällä kotiin, me laitetaan poppareita ja katsotaan yhdessä elokuvaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti. Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla. Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena. Kaskadi

Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä. Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli. Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

Lue lisää

Tahdon Asiat

Hae tästä blogista