Siirry pääsisältöön

elämä on täynnä yllätyksiä



Mun piti kirjoittaa meidän uudesta koulusta. Sit mun piti kirjoittaa yhdestä jos toisesta muustakin asiasta, mutta torstai muutti viikonlopun ja nyt kirjoitan pienessä pimeässä keittiössä katsoen kynttilän valossa aamunsarastusta viereisen vajan paanukaton vaihtelevissa väreissä. Taivas on vaaleanpunainen ja ikivihreät männyt muuttuvat vähitellen valon lisääntyessä mustista syvään tummanvihreään. Ne muut asiat tuntuvat kaukaisilta. Muut on vielä unessa, paitsi Martta. Martta joka pyörii jaloissa ja kerjää rapsutuksia. Tättis nukkuu olohuoneen ulosvedettävässä. Fredde ja Ollipolli ovat vallaneet makkarin pienen sängyn, ja minä jaoin yöni alkovissa Kentsun kainalossa.



Arki on kaukana, yhä korjaamolla nököttävä Volvo, täysi kalenteri ja ne uuteen kouluun littyvät jutut. Ulkona tuoksuu meri ja aurinko lämmitti iltapäivällä niin että takin saattoi huoletta hylätä naulakkoon. Lasten leikkiessä hiekassa me Fredden kanssa käveltiin ja seurattiin kymmeniä ja taas kymmeniä lainelautailijoita. Vastaantulijat nauroivat meidän ympärillä pyörivälle Martalle joka kantoi kokonaista halkoa mukanaan.



Jouluun on kaksi viikkoa, koulua jäljellä viisi päivää.

Niin se Volvo. Se on ollut korjaamolla marraskuun alkupäivistä. Sen jälkeen kun bensa-asemalla nuorimies arvioi autonsa koon sen verran väärin että nappasi mun autosta takakulman mukaansa. Mä olen ajellut Fredden autolla ja Fredde on ajellut erilaisilla vuokra-autoilla. Nyt autoparka on viimeinkin valmis, mutta Volvo vihelsi pelin poikki ja sanoi ettei autoa voi palauttaa asiakkaalle ennen kuin he ovat todenneet sen oikein korjatuksi ja turvalliseksi. Niinpä auto vietiin lavetilla maahantuojalle viimeviikolla. Korjauskulut ovat ylittäneet $20.000. Autoon on vaihdettu ainakin kaikki renkaat, vanne, takapuskuri, takaovi, takaluukku, takavalot, takapilari... kun katson tätä listaa mietin sitä nuortamiestä joka päätään raapien katsoi aiheuttamaansa vahinkoa ja totesi toivorikkaasti että eihän se onneksi pahalta näytä. No, siitä saattoi olla montaa mieltä.



Uusi koulu on tehnyt vaikutuksen. Tai, siis ei se rakennus, mutta ne ihmiset. Tapa jolla uutta koulua lähestytään, enemmän kuin vain uutena kouluna. Opetuksen painotus, on ympäristötietoisuudessa ja kestävässä kehityksessä ja kouluun saadaan jo olemassa olevan takana kasvavan metsän ja sen polkujen lisäksi oma kasvimaa, kierrätysjärjestelmä ja paljon muuta. Amerikkalaiseen tapaan koulua rakennetaan yhdessä yhteisön kanssa. Tättis hyppää perjantaina autoon täpinöissää kertoen että viidesluokkalaiset  on koko uuden koulun johtajia, onhan ne ne vanhimmat oppilaat ja vastaavat siten pienemmistään. Ollipolli on vaikuttunut hissistä ja Kentsu haluaa käydä lukemassa ääneen pikkuoppilaille. Äitinä mä olen aika vaikuttunut siitä että tavoite on että uuden koulun tarjoama kouluruoka poikkeaa siitä mitä koulupiirin muissa kouluissa tarjoillaan.




Kohta syödään aamiaista. Sen jälkeen lähdetään rannalle etsimään aarteita. Laskuveden jälkeensäjättämiä meduusoja, taskurapuja ja meritähtiä. Iltapäivällä kävellään keskustaan karkkikauppaan. Tättis halunnee mennä karuselliin ja illan hämärtyessä kävellään läheiseen pubiin päivälliselle. Arkeen palataan vasta huomenna. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi