Siirry pääsisältöön

aamuisin

Kuvassa lauantaiaamiainen


Siinä vaiheessa kun aurinko nousee arkisin olen istunut jo miltei kaksi tuntia tietokoneen kelmeässä valossa Martan pyöriessä jaloissa pallonsa kanssa. Välillä pallo vinkaisee ja koira tyrkyttää sitä mulle haaveilessaan palloleikistä sisällä. Ojennan pallon takaisin ja pettyneenä Martta jatkaa leikkiään. Aina välillä se kiipeää hetkeksi syliin hakemaan huomiota ja lopulta käpertyy mun jalkoihin pöydän alle.

Meilailen sinne ja tänne. Pankin lainaneuvoja on yhtä aikainen kuin minäkin, ja vastaa sähköposteihin kauan ennen aamun valkenemista. Luen uutisia etsiessäni sopivia artikkeleita someen, ja kertaan vielä päivän ohjelmaa. Katson asiakashallinta ohjelmasta mitä pitikään tehdä, suunnittelen markkinointia ja aikataulutan päivää. Päivän aikana olellinen osa ajankulua on ajomatka paikasta toiseen. Mihin aikaan ja minne. Ajomatka samaan lokaatioon kun voi kellonajasta riippuen tuplaantua helposti.  

Puhelimen herätys pärähtää vähän seitsemän jälkeen, on aika pakata lounaita ja laittaa aamiaista laumalle. Keittiössä Martta vierittää mulle palloa ja mä vieritän sen jalalla takaisin. Lounaslaatikkoon menee tälläjertaa lavash-leipää, jogurttia, kinkkua ja sokeriherneitä palkoineen. Ruokajuomaksi maitoa, jälkiruuaksi suklaakonvehti.  Aamiaiseksi teen ne lupaamani kurpitsapannarit. Ollipolli on herännyt ja auttaa kääntämään pannareita lastalla. Kuten monessa muussakin perheessä, lapsille tarjottu aamiainen on monipuolinen ja lämmin. Lounas taas vastaavasti ylläkuvatun kaltainen.

Me syödään keittiössä aamiaista yhdessä ja jutellaan mistä milloinkin. Muistutan laumaa mahdollisista heihin vaikuttavista asioista; silmälääkäreistä, flunssarokotteista tai terapia-ajoista samoin kuin siitä jos olen itse menossa illalla johonkin. Vähän ennen kahdeksaa mun on lähdettävä yläkertaan pukeutumaan. Laitan keittiönpöydälle sen saman listan kuin jokaisena arkiaamuna, listan siitä mitä pitää tapahtua seuraavan puolen tunnin aikana:

  1. Syö aamiainen loppuun
  2. Laita astiat tiskikoneeseen
  3. Pese hampaat
  4. Pue päälle
  5. Ota kaapista välipala
  6. Pakkaa koululaukku

  • Onko tänään kirjasto tai liikuntatunti?
  • Etsi silmälasit!




Välillä huutelen kylppäristä väliaikatietoja, harjaan hiuksia ja vastaan kysymyksiin. Kyllä, pitää olla takki, tai ainakin huppari. Saat laittaa shortsit. Lasit oli viimeksi telkkarin vieressä... Jos koko lista on tehty voitte leikkiä. Kyllä, autan etsimään sen kirjan...

Ennen puolta yhdeksää lähdetään bussipysäkille. Me kävellään yhdessä naapureitten kanssa, usein kaksi aikuista, Martta ja seitsemän lasta. Jos sataa, ajan lauman koululle ja jatkan siitä matkaa omiin menoihini.


Aamut on vuosien saatossa hioutuneet toimivammiksi. Ensinnäkin meillä aikuisilla on harvemmin minuuttiaikataulua itsellä. Lapset taas on kasvaneet ja kun pojillakin on jo kolmas kouluvuosi menossa, on harjoitustakin saatu jo jonnin verran. Niitäkin aamuja on kun kaikki on yhtälailla huonotuulisia ja myöhässä, eikä sujuvuudesta ole tietoakaan mun lopulta karjuessa ja puolen tavaroista unohtuessa. Koulubussi kun ei odota ja perusoletus on kuitenkin se että bussilla mennään, vaikka sitten ilman reppua ja yöpaidassa. 

Lainaus Facebookista. Tekijä tuntematon. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän