Siirry pääsisältöön

reilut kolmekymmentä tuntia



Vähän reilussa kolmessakymmenessä tunnissa ehtii ajamaan 850 kilometriä – 27 km tunnissa jos ajaisi pysähtymättä. Me pysähdyttiin kuitenkin, monta kertaa. Fredden synttäritoive oli illallinen sen lempiravintolassa. Sinne on jopa näin amerikkalaisella mittaustavalla aika pitkä matka 3 tuntia ja 20 minuuttia tai vaihtoehtoisesti reilut 320 kilometriä. Synttärinä jokainen saa valita ravintolansa ja niinpä me pakattiin lauma autoon perjantaiaamuna ja suunnistettiin vuorten ylitse itäiseen Washingtoniin. Ravintolaan joka tarjoaa ruokaa mallilla tilalta pöytään eli paikallisten viljelijöitten ja karjan kasvattajien ruokaa. Paikallisten panimoitten oluita, ja viinitilojen viinejä.




Kun sinne saakka lähtee kannattaa samalla käydä muuallakin, ihan pelkästään ei kannata ajaa osavaltion toiselle laidalle syömään illallista. Niinpä mekin käytiin ensin ne tutut viinitilat, istuttiin puitten alle varjoon katsomaan koirien leikkimistä ja maistelemaan viinejä. Mukaan pakattiin ennakkotilausten lisäksi muutama pullo ihastuksia.




Martan kanssa matkustaminen on kätevää. Saahan se tulla kaikkialle, mutta toisaalta koirat nyt on muutenkin tervetulleita useimpiin paikkoihin ja hotellissakin oli paljon koiria ihan muuten vaan. Fredde varas hotellin pisteillään, hotellissa ei tosiaankaan ollut mitään vikaa. Vähän vanhempi mutta siisti, joen rannassa ja huoneessa parveke uima-allasalueelle. Ihan jees, vaikka aavistuksen kulahtanut. Humoristisena yksityiskohtana hotellin konferenssi entisille alkkiksille ja narkkareille, meillekin hymyiltiin aamiaispöydässä kannustavasti. Kaikkialla haisi tupakka. Kotona Redmondissa kukaan ei polta, ja tupakan tuoksu tuntui paluulta omaan lapsuuteen, 70-luvun Suomeen.




Hotellihuoneen parvekkeelta näkyi se uima-allas ja sen takana joki, Columbia-river, virtaamaltaan neljäs Yhdysvalloissa, pituutta joella 2000 kilometriä. Aamulla me noustiin Martan kanssa varhain ja lähdettiin lenkille rantaan. Joessa oli uimareita ja rannalla juoksijoita. Me nautittiin varhaisen aamun viileydestä, nouseehan päivälämpötila lähemmäs 40:tä celsiusta. Aamun ”viileydessä” voi vielä juosta ja kävellä rannassa.



Kotimatkalla me käytiin tilalla ostamassa persikoita, onhan persikka-aika ja Freddekin oppi että persikat kasvaa puussa. Tänään päivä onkin sit mennyt hilloa keitellessä. Nimimerkillä kymmenen litraa myöhemmin. Kolmanneksen pakastin ja nyt meillä on vielä viitiisen kiloa persikoita odottamassa syöjäänsä.




Sillä samalla kotimatkalla ihailtiin joen rantaa, vesiputousta ja viimeisenä vuoren huippua. Crystal Mountainilta kun on hulppeat näkymät niin Mt Adamsille kuin Mr Rainierille – kotoisasti Reiska vaan, korkeutta 4,392 metriä, status aktiivinen tulivuori. Mt Rainier on viimeksi purkautunut 1894 mutta viimeisen kuukauden aikana vuoren 23 maanjäristystä kertovat vuoren olevan tukevasti elossa.




Reilua vuorokautta myöhemmin me parkattiin auto takaisin omalle drivewaylle, kolmikko juoksi leikkimään naapuriin, Fredde ryhtyi autonpesuun ja mä purin suurimman osan laukusta suoraan pesukoneen kitaan.


Reilussa kolmessäkymmenessä tunnissa ehtii näkemään paljon. 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi