sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

ollipollikin osaa ajaa!

Tällä viikolla kaksi poikaa oppi ajamaan pyörällä. On ne teknisesti siis pysyneet pystyssä kahdella pyörällä aiemminkin, mutta pyöräilyksi sitä ei ihan kai kuitenkaan ole voinut kutsua. Viiden päivän projekti oli harjoitella jokaisena päivänä ja lopputulemana eilen mentiin pyöräkauppaan ostamaan uusi menopeli Kentsulle, sellainen jossa on käsijarrut ja kuusi vaihdettakin. Ollipolli vaihtoi ensipyöränsä Tättiksen vanhaan ja me ajettiin neljästi korttelin ympäri koko perheenä. Ensipyörä talutettiin fanfaarien kera naapurin nelivuotiaalle. Mä laitoin ruksin kesälistan kohtaan ”oppii ajamaan pyörää”. Seuraavana sillä samalla listalla on uimataito niille kahdelle pojalle.



Tättis oppi ajamaan pyörää joskus kauan aikaa sitten. Se tais olla neljä tai ehkä viis, ja sen jälkeen se on rymynnyt Fredden kanssa metsäreiteillä rapa lentäen. Uimataidon tämä supernainen löysi viisiveenä floridanmatkalla, eikä sitä sen jälkeen ole saanut pois vedestä.

Kahden viikon päästä me lähdetään lomalle. Lomalle järven rannalle, taloon jossa on oma uimaranta ja laituri, paikkaan jossa meidän kamikatsehyppääjällä on loistavat edellytykset päästä hengestään jos se ei sitä ennen opi uimaan. Uimakoulu alkaa huomenna ja lapsen vanhemmat elää toivossa että se kahdessa viikossa oppis räpiköimään sen verran että pysyis pinnalla. Itsehän mies uskoo pyhästi osaavansa uida. Tämä pohjaton usko omiin taitoihin on johtanut siihen ettei musta ole opettamaan sitä, sillä jokainen harjoitus päättyy samaan kysymykseen; "no, nythän mä osaan jo uida ja voin mennä?"



Viime viikolla istuin uima-altaalla poikien kaverin isän kanssa. Kreikkalainen adonis pysytteli varjossa ja mä räpiköin lasten kanssa vedessä, mutta sen hetken kun siinä istuttiin vierekkäin ja vaihdettiin kuulumisia sanoi kreikkalainen uskovansa että meidän Ollipollista tulee tiedemies. Kreikkalainen on katsonut meidän poikia kaksi vuotta, ja se perusti ajatuksensa paitsi pojan huikeaan huomiokykyyn ja hyytävään sarkasmiin, niin myös siihen tapaan millä tämä nuorimies suhtautuu urheilulajeihin. Ei niin että jätkä ei ole missään lajissa oikeastaan kovin hyvä, ei, se ei ole kreikkalaisen urheilijan peruste vaan se kyky jolla tämä lapsi hahmottaa mahdollisen vaaran ja potentiaaliset loukkaantumismahdollisuudet niin lajissa kuin lajissa. Ollipolli kun ui kahden kellukkeen kanssa, sillä veteenhän voi hukkua. Se väistää jalkapallokentällä muita pelaajia ja palloa koska urpoahan olis ottaa napakat potkut sääriin muilta pelaajilta, ja totuushan on että pyöräillessäkin on täysin mahdollista, ja jopa todennäköistä  kaatua.




Mutta perjantai-iltana sinetöitiin pyöräilytaito muutaman tunnin harjoittelulla, meidän aikuisten istuessa notskilla naapureitten kanssa. Nukkumaan mennessä kumpikin osasi lähteä itse liikkeelle, ajaa korttelin ympäri isosiskon ja naapurin lasten kanssa ja pysähtyä tarvittaessa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.