viimeisen kerran lonkka

Yhtä totta kuin se että kesä ja kärpäset kuuluu yhteen on se että kesä ja lasten laastaroidut polvet sointuu toisiinsa. Kaikkein suurin totuus on kuitenkin yhdistelmässä kesä ja tietyöt. Sanon vaan että... kun matkaan, johon ilman muuta liikennettä (yöllä) menee vartti ja normaalissa liikenteessä 25-30 minuuttia, saa vierähtämään toista tuntia alkaa sarvet kasvamaan päähän ja sille tietyöpojalle – ruma ja lihava äijä - joka kantaa sit stop-merkkiään tekee mieli näyttää kansainvälisiä käsimerkkejä... silloin pitäis jäädä kotiin eikä suorittaa yhtälöä koti-lastensairaala-koulu-Klinikka-lääkäriasema-apteekki, aikaa aamupäivä. Ilman ylimääräisiä/odottamattomia ruuhkiakin ja sössijöitä tohon matkaan menee näppärästi 30min+20min+20min+20min+25min = 1h 55min siihen sit lisätään vielä se aika siellä lastensairaalalla ja koululla ja Klinikalla ja lääkärissä.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt istutaan pihalla, pojat leikkii vesipöydän kanssa autopesua ja kohta lähdetään balettiin. Välillä kaivan tikkuja neulalla K:n jaloista kun se itsepäisesti kulkee paljain varpain. Balettiin ei onneksi mene kuin reilut viitisen minuuttia, säällä kuin säällä, kesät talvet.

Tää oli nyt tälläerää viimeinen visiitti sairaalalle. Ortopedi on julistanut M:n lonkan tervehtyneeksi ja on todettu ettei pysyvää vahinkoa päässyt syntymään. Lääkäriä kuunnellessa mä mietin taas minkälainen lottovoitto se oli että selvittiin leikkauksella ja antibiooteilla, sitä se ortopedikin sanoi. Lonkka kasvaa normaalisti ja kaikki näytti kuvissa kaikin puolin hyvältä. Neiti on muuten kahdessa viikossa kasvanut pari senttiä.

M:n lonkkaa kuvataan

aamiainen lastensairaalan odotustilan Starbucksista

Klinikalla meidän luottoterapeutti lupas kaivella kalenteriaan ja löytää K:lle toisen terapia-ajan ja lääkärissä lääkäritäti määräs mun niskajämähdykseen uudet tropit. Pelkkä panadol mitään auta, eikä kylmä eikä kuuma eikä salvat tai venyttelyt. Nyt otetaan järeemmät aseet käyttöön ja ensi yönä mä ajattelin nukkua kuin laho tukki. Kaikki hyvin ja niska siis jämähti ensin rattaiden työntelystä siellä eläintarhassa ja sit puutarhatöistä perään. Sunnuntaiaamun jälkeen pää ei oo kääntynyt sen enempää oikeelle kuin vasemmallekaan. Mielenkiintoisin osuus tätä lääkärikeikkaa oli K:n muisti, me ei täällä yleislääkärinvastaanotolla kovin usein käydä ja jo pihaan kurvatessa K totes et ” Oh, this is the place with the pirate ship for horsies...” – Hetken olin ihan et täh! Ja sit muistin et kyllä. Niillä on odotustilan nurkassa Nooan Arkki aka Pirate Ship for Horsies. Hetkeä aiemmin K:n terapeutti oli kehunut K:n ilmiömäistä kykyä muistaa asioita.

O tekee hommia Klinikalla

nehän on kuin kaksoset

Balettiin ei tänäänkään mennyt kuin viitisen minuuttia ja me poikien kanssa vietettiin tunti joenvarren puistossa. Baletin jälkeen käytiin vielä nopeesti kirjastossa ja nyt päivä on pulkassa.

pojat odottaa pihalla M:n bussia

kasa

vanha asema

karhukävelyä takaisin balettikoululle - real life fysioterapiaa

M kirjaston portaissa

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti. Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla. Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena. Kaskadi

Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä. Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli. Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

Lue lisää

Tahdon Asiat

Hae tästä blogista